*vetää syvään henkeä*
Oli melkoinen rupeama, täytyy sanoa. 999 sivua Tolstoita suunnilleen neljässä kuukaudessa. Olin ensimmäinen perheessä, joka tämän sai luettua kannesta kanteen.

Mutta itse kirjaan.

Anna Karenina kertoo useamman yläluokkalaisen venäläisperheen elämästä. Näiden perheiden elämät eivät todellakaan ole mitään ruusuilla tanssimista vaan pinnan alla ja julkisestikin kytee mustasukkaisuutta, katkeruutta, vihaa, mutta myöskin positiivisempia tunteita. Kuten Tolstoin ensimmäiset sanat kirjassa mainitsevat "kaikki onnelliset perheet ovat toistensa kaltaisia, jokainen onneton perhe on onneton omalla tavallaan."  Pinnalla ovat Karenin, Oblonskin(kirja alkaa kuvauksella heidän perhe-elämästään) ja Levinin perheiden arki. Luulin ennen kirjan lukemista koko opuksen käsittelevän Annan ja Vronskin suhdetta, mutta se ei ole kuitenkaan aina päällimmäisenä aiheena hahmojen puheissa. Toinen kirjan pääpari on Kitty ja Levin, joihin kiinnyin erityisen paljon.

Pysähdyin monesti hämmästelemään, miten moniulotteisesti Tolstoi kirjan on kirjoittanut. Monet näkökulmat kiehtoivat minua. Yksityiskohtaisesti kirjoitettu teksti toi mieleen Sinuhe egyptiläisen, josta myös pidin erityisesti. Sen voi sanoa olevan myös haitaksi, jos lukija on kärsimätön ja haluaa toimintaa olevan vähän väliä. Erityisesti mieleeni painui kuvaus Kittyn ja Levinin häistä. Olisi mahtavaa päästä ortodoksihäihin sen kuvauksen perusteella, luterilainen vihkimiskaava on kovin tylsä sen perusteella. Huomasin myös monissa kohdissa, kuten Kittyn ja Levinin häissä, miten ihminen ei muutu. Häissä vieraat kuiskuttelivat meidän ajallemmekin tavanomaisista asioista, kuten morsiammen ulkonäöstä ja vastaavasta. Eräs toinen kohta kirjan alussa sai minut nauramaan ääneen, kun Levin tai joku hänen ystävistään huomautti "kansan olevan uudistuksia vastaan." Tuli mieleen nykyajan muotisana "muutosvastaisuus". Sitä on ilmeisesti ollut liikkeellä jo kauan : D

Onneksi kirja ei päättynyt kaikkien suhteen onnellisesti ja vältti sillä tavoin turhan imelyyden. Se on kyllä henkilökohtainen mielipiteeni, sillä olen alkanut vihata onnellisia loppuja. Kyyninen? Eihän oikea elämäkään lopu ja jatku onnellisesti.

Nyt minulla jatkuukin sitten venäläisen kirjallisuuden kuukaudet. Seuraavaksi aloitan Dostojevskin Rikoksen ja rangaistuksen lukudiplomiin.