Viimeiset kuukaudet on ollut jännän jännättömiä. Lukeminen on jäänyt aika hataralle pohjalle muiden kilpailevien ajanvietetapojen takia (fanfictio mainittakoon yhtenä).

Huomasin jälleen tänään, että luen yht'aikaa suunnilleen puolen tusinaa kirjaa. En ole päässyt siitä tavasta eroon millään. Olin ilmeisesti kirjoittanut keväämmällä jotain ajatuksia silloin lukemistani kirjoista. Julkaisempa ne nyt.

"Rikoksen ja rangaistuksen sain luettua. Mikä kirja! Loppu erityisesti jäi mieleen kiertelemään, kun en voinut olla pohtimatta Raskolnikovin ja Sonjan suhdetta. Erityisesti Sonjan motiiveja. Dostojevski ei pahemmin antanut ymmärtää, oliko heidän välillään mitään romanttista meneillään. Kuvitelma romanssista on voinut hyvinkin vain muodostua lukijan aivoissa. Oliko kaiken takana kuitenkin vain kristillinen rakkaus? Sonja vaikutti hartaalta kristityltä. Oliko lopun tapahtumat vain esimerkki miten kristillinen rakkaus toimisi? Silti näin tavalliselta tallaajalta tuntuisi oudolta, jos joku tekisi kuten Sonja kirjan lopussa. Kaiken sen ilman romanttisen rakkauden motiivia.

Kahlasin läpi myös J.M. Untinen-Auel'in Luolakarhun klaanin. Teos ei pahemmin säväyttänyt. Pikemminkin ärsyynnyin päähenkilöön. Sarjassa on monta osaa, joita tuskin lähden lukemaan. Jotenkin aavistelen sarjan päättyvän onnellisesti. Onnelliset loput ovat alkaneet ärsyttää. Elämää kyynisyyden lasien läpi, jey!

Hanna Haurun Utopia eli erään kylän tarina oli lyhyt. Todella lyhyt ja sitäkin hurmaavampi kirja. Valitsin kirjan ihan otsikon takia. En voi vastustaa kirjoja utopia-sanan komeillessa kannessa. Äitini luki myös sen ja osasi paljon paremmin luonnehtia sitä. Hän piti kirjaa "pakinamaisena". Äitini rakastaa vanhojen pakinoiden lukemista. Jos ei jaksa lukea kovin paksuja kirjoja, suositten tätä suuresti.

Sitten Nälkäpeli by Suzanne Collins. Idea hyvä, rakastan karmivia tulevaisuuden kuvitelmia yli kaiken. Odotin väkivaltakohtausten olevan raaempia ja enemmän kuvailua sisältäviä. Pahuuden jälkeen kaikki lukemani väkivaltakuvaukset ovat tuntuneet jotenkin laimeilta. Luin kirjan koeviikolla. Sitä oli vain yksinkertaisesti pakko lukea. Vaikuttiko sitten siihen toisena lukivaihtoehtona olleet oppikirjat? Jääköön se mysteeriksi.

Helena Wariksen Sudenlapset sain loppuun eilen. En olisi halunnut sen loppuvan niin pian! Kirjasta voi sanoa kuin WAU. Waris osaa luoda kirjoissaan taianomaisen maailman. Lopun tapahtumat eivät järkyttäneet. Sen verran on tullut luettua fanfictiota."

Tässä jaksossa alkoi äikkä 5-kurssi ja siinä pitää lukea vanha sekä moderni klassikko. Valitsin Molièren Saituri :n sekä Mihail Bulgakovin Saatana saapuu Moskovaan. Bulgakov on ollut jo monta kuukautta suunnitelmissa lukea uudestaan. Se on vain niin mahtava! Oli jo silloin puolitoista vuotta sitten.

Mutta, pitemmittä puheitta, taidan lähteä tästä kirjoittamaan jotain. Ja muuten, hyvää itsenäisyyspäivää!

Kyllä, sain aloitettua Rikoksen ja rangaistuksen samana iltana Anna Kareninan päättämisestä. Mikä kirja! Luen sitä innoissani kaikkialla, missä on mahdollisuus istahtaa viideksi minuutiksi (aina en edes istu). Erään kaverini sanoin, olen aivan "höpönä" siihen. Ihanan erilaista verrattuna Jumalaiseen näytelmään. Sitä ei viitsinyt kantaa bussissa, mutta Dostojevskin kanssa haluan istua bussissa ja unohtaa ympärillä tungeksivat ihmismassat. Siihen maailmaan on niin ihana sukeltaa. Anna Kareninaan verrattuna miljöö on hyvin erilainen, mitä nyt parin sadan sivun lukemiselta voin päätellä. Jos sen saisi luettua toukokuuhun mennessä, voisi sen jälkeen siirtyä muihin venäläisiin kirjoihin. Jos sitä pitäisi venäläisen kirjallisuuden kesän.

Päivityksestä tuli kyllä aika ihkutus-painotteinen : D

*vetää syvään henkeä*
Oli melkoinen rupeama, täytyy sanoa. 999 sivua Tolstoita suunnilleen neljässä kuukaudessa. Olin ensimmäinen perheessä, joka tämän sai luettua kannesta kanteen.

Mutta itse kirjaan.

Anna Karenina kertoo useamman yläluokkalaisen venäläisperheen elämästä. Näiden perheiden elämät eivät todellakaan ole mitään ruusuilla tanssimista vaan pinnan alla ja julkisestikin kytee mustasukkaisuutta, katkeruutta, vihaa, mutta myöskin positiivisempia tunteita. Kuten Tolstoin ensimmäiset sanat kirjassa mainitsevat "kaikki onnelliset perheet ovat toistensa kaltaisia, jokainen onneton perhe on onneton omalla tavallaan."  Pinnalla ovat Karenin, Oblonskin(kirja alkaa kuvauksella heidän perhe-elämästään) ja Levinin perheiden arki. Luulin ennen kirjan lukemista koko opuksen käsittelevän Annan ja Vronskin suhdetta, mutta se ei ole kuitenkaan aina päällimmäisenä aiheena hahmojen puheissa. Toinen kirjan pääpari on Kitty ja Levin, joihin kiinnyin erityisen paljon.

Pysähdyin monesti hämmästelemään, miten moniulotteisesti Tolstoi kirjan on kirjoittanut. Monet näkökulmat kiehtoivat minua. Yksityiskohtaisesti kirjoitettu teksti toi mieleen Sinuhe egyptiläisen, josta myös pidin erityisesti. Sen voi sanoa olevan myös haitaksi, jos lukija on kärsimätön ja haluaa toimintaa olevan vähän väliä. Erityisesti mieleeni painui kuvaus Kittyn ja Levinin häistä. Olisi mahtavaa päästä ortodoksihäihin sen kuvauksen perusteella, luterilainen vihkimiskaava on kovin tylsä sen perusteella. Huomasin myös monissa kohdissa, kuten Kittyn ja Levinin häissä, miten ihminen ei muutu. Häissä vieraat kuiskuttelivat meidän ajallemmekin tavanomaisista asioista, kuten morsiammen ulkonäöstä ja vastaavasta. Eräs toinen kohta kirjan alussa sai minut nauramaan ääneen, kun Levin tai joku hänen ystävistään huomautti "kansan olevan uudistuksia vastaan." Tuli mieleen nykyajan muotisana "muutosvastaisuus". Sitä on ilmeisesti ollut liikkeellä jo kauan : D

Onneksi kirja ei päättynyt kaikkien suhteen onnellisesti ja vältti sillä tavoin turhan imelyyden. Se on kyllä henkilökohtainen mielipiteeni, sillä olen alkanut vihata onnellisia loppuja. Kyyninen? Eihän oikea elämäkään lopu ja jatku onnellisesti.

Nyt minulla jatkuukin sitten venäläisen kirjallisuuden kuukaudet. Seuraavaksi aloitan Dostojevskin Rikoksen ja rangaistuksen lukudiplomiin.

Jumalainen näytelmä ei ole edistynyt yhtään. Ensi viikon keskiviikkona on käsittely siitä ja lukematta on nelisenkymmentä sivua. Lisäksi äikän tehtävät painaa päälle ja koeviikko lähestyy uhkaavasti. Kemia ja matikka menevät valonnopeudella ohi eikä laiskoihin aivoihin ota tarttuakseen mitään. Ärsyttää.

Luin Wilden De profundiksen. En ymmärrä, miten siinä saattoi mennä kolme kuukautta! Sen kirjan luettuani käsitykseni Bosiesta muuttui tyystin eikä yhtään positiivisempaan suuntaan. Suosittelen Wilde-faneille sitä, jos ei aiemmin ole teokseen tutustunut. De profundishan on yksi pitkä, katkera kirje, jonka Wilde aikoi lähettää Bosielle vankilasta.
   Wilde-teemasta en ole päässyt, sillä lainasin kirjastosta Telenyn. Kaverini luki sen alle 15-kesäisenä yrittäen piilotella sitä vanhemmiltaan. Piilottelen sitä myös, vaikka ei kai minulla siihen mitään syytä olis, melkein täysikäinen kun olen. Ajatus kuitenki hirvittää jo tarpeeksi. Kaveri sanoi sen olevan pelkkää pornoa koko kirja ja voin vahvistaa sen. Ei se järkytä oikeastaan. Ficeissä on tullut luettua kaikenlaista : D

Anna Karenina on edistynyt jo sivulle 700 ja risat! Toivon saavani sen loppuun ennen kuin lukudiplomissa tulee vuoroon Rikos ja rangaistus, ettei mene kaksi kirjaa sekaisin. Vaikka mitä se ennenkään on haitannut?

Kävin pitkästä aikaa kirjakaupassa keskiviikkona. Mukaan tarttui John le Carrén Pappi, lukkari, talonpoika, vakooja. Olisi ollut hauska nähdä se elokuvissa kaverin kanssa, mutta tähän tuppukylään ei se ilmaantunut! Vielä niin paljon hyviä näyttelijöitä! Kansainvälinen kaupunki. Juuba juu... Sain pokkariin käytettyä jonkin kirjakaupan kupongin.

Ilta kuuluukin ficin seurassa.

Viimeiset viikot ovat menneet nopeasti. Lukio-opinnot vievät aikaa liikaa. Kuitenkin olen siinä välissä ehtinyt aloittaa lukemaan Hans-Ulrich Horsterin kirjaa Lapsi 312. Vaikuttaa mielenkiintoiselta eikä ole kovinkaan paksu.

Jaksoin tänään vihdoin käväistä divarissa ja löysin kaksi Wodehousen kirjaa (ei Jeevesiä): Vaikeasti valloitettu ja Sukkela Sam. Voisin aloittaa Wodehousen kirjojen keräilyn, sillä niitähän riittää! Onneksi hän oli tuottelias kirjailija. Säästän kirjat angstaaviin päiviin. Ne saavat hymyn huulille.

Myös Wilden De profundista on tullut luettua pieninä annoksina lähinnä iltapalaksi. Bosie on ruvennut ärsyttämään.