Odotin lomaa monta viikkoa ja nyt se sitten on. Kuvittelin mahdottomia lukemisten suhteen. Olen onnellinen, jos saan Sinuhe egyptiläisen luettua ennen koulun alkua. Vaikka kirja onkin raskas lukea, kutsuisin sitä siitä huolimatta mielenkiintoiseksi. Voin sanoa tietokoneen kiilanneen edelle.

Sain myös loppuun Wilden satukirjan Onnellinen prinssi ja muita tarinoita. Pidin kaikista saduista, vaikka ehdoton suosikkini edelleenkin on Onnellinen prinssi. Suurimmalla osalla saduista loppu oli surullinen, mutta sitä ei onneksi vain töksäytetty " ***** kuoli ja the end". Espanjan prinsessan syntymäpäivä-sadussa prinsessan lopussa sanoma lause sai minussa hyvin erikoisen vastaanoton. Minun oli pakko naurahtaa, vaikka surinkin samalla:

"Vastedes hyväksyn leikkitovereikseni vain sellaiset, joilla ei ole sydäntä."

Zorron tarina oli minulle pienoinen pettymys. Olin valmistautunut ihanan romanttiseen hömppään aiheen takia, mutta kirjan tappeluita kuvailtiinkin enemmän kuin Diegon rakkauselämää. Jos sivuutan romantiikan nälkäisen teinini, voin sanoa kuitenkin tarinan olleen mukava välipalakirja.

Tuulihaukkassa odotukset ja todellisuus kohtasivat. Aiemmin lukemani Utrion tuotannon perusteella voin sanoa, ettei kirja ollut pettymys. Kirjan sankarinaisella Aurella oli omaa tahtoa, jota pidän hyvänä olla. Itse en niin välitä, jos nainen on vain jokin nukke, jota voi kuljetella. Aurea ja hänen veljeään Lyytä sitoo kirjassa verikosto Olaf Tuulihaukkaan. Hahmojen matkat sijoittuvat ympäri Etelä-Eurooppaa ja hiukan kauemmaskin. Kirjan huimat yli 900 sivua voivat karkoittaa lukijoita, mutta siitä huolimatta Tuulihaukka ei ollut raskas lukea verrattuna vaikka Sinuhe egyptiläiseen.